Katalogi / 2004 Kantri ja Urbaani
Ympäristötaiteesta
Ympäristötaide on julkinen kannanotto ympäristön esteettisiin ja eettisiin
kysymyksiin.
Ympäristötaiteen käsite sisältää hyvin laajasti taiteiden eri alueet. Ympäristötaiteen
otsakkeen alla olemme nähneet toisistaan voimakkaasti poikkeavia ja monimuotoisia
ratkaisuja erilaisin esteettisin ja yhteiskunnallisin painotuksin henkilömonumenteista
päivän polttaviin kannanottoihin. Olemme nähneet palavia latoja, kyyneleen
muotoisen lähteen, auton romuista rakennettuja lehmiä, taivaalta pudonneita
teräskuulia ja mutaan verhoutuneita taiteilijoita. Ympäristötaiteen piiriin voidaan
lukea myös rakennustaiteelliset ratkaisut, teiden linjaukset ympäristökäsittelyineen,
puutarhojen ja puistojen kokonaisuudet ja yleensäkin ympäristömme visuaalinen
kokonaisuus. Edelleen kuitenkin ympäristötaide sangen usein mielletään lähinnä
ulkotilaan sijoitettavaksi veistokseksi, kolmiulotteiseksi pysyvyyttä korostavaksi
arvoesineeksi, jonka olemus ajan mittaan ottaa paikkansa ympäristössä ja historiassa.
Ympäristötaide sijoitetaan usein myös arkkitehtuurin kylkiäiseksi ja koristeeksi.
Silloin sen päämääränä on rakennetun tilan visuaalisen lisäarvon kohottaminen.
Ympäristötaiteen käsitteen laaja-alaisuus antaa kuitenkin mahdollisuuden tarkastella
ja kommentoida ympäristöämme monin eri keinoin ja muodoin.
Ympäristökäsityksemme perustana on jokaisen oma tulkinta ympäristöstään ja sen
esteettisistä arvoista.
Taide on tapa hahmottaa maailmaa. Taiteen tulkinnan taustalla ovat aina myös
menneet tapahtumat, jokaisen havainnoijan oma henkilöhistoria ja varsinkin
lapsuuden kokemukset. Nykyisyys on menneen peili tai niin halutessamme
päinvastoin. Ympäristöajattelu ja taidekäsitys on siis sidoksissa lapsuuden
kokemuksiin ja ympäristöihin.
Valitsen kolme näkökulmaa tarkastellakseni ympäristötaiteeseen liittyviä
peruskysymyksiä. Nämä näkökulmat ovat 1) paikallinen kulttuurihistoria ja
kansallismaisema, 2) nyky-yhteiskunnan monimuotoisuus ja globalisoituminen
sekä 3) ympäristön muutokseen liittyvät tekijät. Tämän ryhmittelyn voisi esittää
lyhyesti toisinkin. Siinä ovat menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus.
1) Paikallinen kulttuurihistoria ja kansallismaisema
Perintönämme on historiallisen kehityksen mukanaan tuoma kansallinen identiteetti ja
kuvasto, tuhansien vuosien asutushistoria, joka alkaa metsästyskulttuurista ja
levittäytyy agraarikulttuurin kautta nykyisyyteen.
Maamme asutushistoria on perustana ympäristökokemuksellemme ja suuri osa tästä
menneisyydestä on jo legendaa. Kuitenkin edelleen peruskokemuksemme
ympäristöstä rakentuu historialliseen viitekehykseemme: ihminen on osa luontoa.
Suomalainen ympäristökokemus on perinteisesti liittynyt metsiin ja järviin.
Kokemuksen taustalla on usein ollut yksinäisyydessä saavutettu tunne yhteydestä
luontoon. Ympäristömme on ollut pyhättö, jossa meillä on ollut oma sijamme.
Ympäristöä palvelemalla ja hoitamalla esi-isämme takasivat oman paikkansa luonnon
suuressa kokonaisuudessa. Sana erämaa kuvaa hyvin kulttuurimme historiallista
tilakokemusta, laajaa vapaaseen liikkumiseen ja toimeentuloon tarvittavaa aluetta.
Asutushistoriamme viimeisin sykli on palautumista kohti alkuasemia. Väestö siirtyy
etelään ja rannikkoseuduille. Etelä-Suomen taajamat ja kaupungit kasvavat
muuttoliikkeen voimasta. Liikkuminen ja muuttoliike muokkaavat tilakäsityksiämme.
Ne ovat ehkä seuraavien sukupolvien ympäristökokemuksen perustana. Nykyään
joudumme hyväksymään nopeat ja perustavaa laatua olevat uudelleenjärjestelyt
ympäristössämme. Perustelut, joilla nämä muutokset saadaan aikaan, ovat pääosin
taloudelliset tai paremmin sanottuna talouspoliittiset. Suuressa mittakaavassa ne
ohjaavat ympäristömme kehitystä ja visuaalista ilmettä. Asutushistoriasta on tullut
taloushistoriaa ja muuttoliikkeestä on tullut toimeentulon edellytys.
Suomalaista maisemaa on piirretty, maalattu ja valokuvattu mieliimme hyvin
romanttisin painotuksin. Näin on syntynyt kokoelma kohteita, erilaisia ympäristöjä,
paikkoja ja merkittäviä tiloja, joiden varaan ajatus kansallismaisemastamme rakentuu.
Kansallismaisemaluettelo sisältää tällä hetkellä 27 kohdetta. Näiden runkona ovat
maisema-arkkityypit metsien ja järvien maasta. Suomalaisesta maisemakuvasta syntyy
ajatus, jonka juuret ovat historiamme Impivaarassa. Se on paikka, jossa vapaus,
itsenäisyys, omavaraisuus ja rakennustaito olivat ympäristökäsityksen kulmakiviä.
Tuolloin ympäristö oli kokonaisvaltainen elämys, jossa tärkeään asemaan nousivat
myös esteettiset arvot.
Kansallisromanttinen, pysyvyyttä korostava maisemakuva on mennyttä maailmaa,
historiaa. Nykyinen paikalliskulttuuri tilakokemuksineen korostaa muutosta ja
liikkuvuutta. Ympäristötaiteen keinoin voimme kuitenkin asettaa näkökulmia, jotka
kommentoivat kumpaakin tapaa nähdä ympäristö ja sen eri painotukset.
2) Nyky-yhteiskunnan monimuotoisuus ja globalisoituminen
Harvoin kuitenkaan enää puhumme paikalliskulttuurista. Uuden kulttuurijärjestelmän
perustana ei ole paikallisyhteisö, vaan keskitetyt, maailmanlaajuiset organisaatiot,
jotka ohjailevat oman alueensa kehitystä ja kulttuuria. Tämän takana on uusi uskonto,
kehityskultti, jatkuvan kasvun usko. Ympäristö ja ihminen sopeutetaan kehitysuskon
vaatimuksiin. Huomaamattamme omaksumme globaalin kulttuurin maailmankuvan,
jota hallitsevat ylikansalliset järjestelmät.
Taloudellisen ja poliittisen vallan keskittymisen kautta sekä sähköisen viestinnän
avulla maailmankuvamme yhdenmukaistuu. Arvot ja aatteet samankaltaistuvat.
Erilaiset yhteiskuntajärjestelmät harmonisoidaan yhteensopiviksi. Globalisoitumisesta
on tullut arkipäivää. Yksilöistä tulee yhä enenevässä määrin suuren pyramidin erittäin
pieniä kiviä. Ihmisten arkitodellisuus häviää ja tilalle tulee virtuaalikokemuksia ja
globaalin elämysteollisuuden illuusioita. Toisaalta hetken ainutkertaisuutta korostava
elämäntyyli, kokemuksien etsintä sekä ympäristömuutokset luovat moni-ilmeisiä,
sopeutuvia alakulttuureja, jotka ainakin näennäisesti jatkavat paikalliskulttuurin
perintöä. Nykyisyys on ristiriitainen ja sekava. Se on valintojen ja päätösten
kaoottinen tila, joka voi synnyttää myös epävarmuutta ja illuusiottomuutta.
Tämän hetkinen ympäristömme on lokaalin ja globaalin ajattelun välimaastossa. Me
kannamme kummankin ajattelutavan arvoja mukanamme. Tämä ristiriitainen välitila
saattaa myös olla hedelmällinen kaaos, uusien muotojen ja ajattelun synnyttäjä.
Ympäristötaide laaja-alaisuudestaan johtuen voi ottaa merkittävän vaikuttajan ja
keskustelijan roolin nykyisessä yhteiskunnassa.
3) Ympäristön muutokseen liittyvät tekijät
Rakennetun ympäristön tulevaisuuden kuvan vaikuttavin tekijä on rakennustaide,
arkkitehtuuri. Se on kaiken rakennetun ympäristön äiti. Arkkitehtuuri luo
ympäristömme esteettiset kulissit. Se voi olla yhteisöllinen, kokoava ja ajatuksia
herättävä voima tai se voi olla röyhkeä ympäristöstään välittämätön, itsekeskeinen
tilan muokkaaja. Luonnollisesti arkkitehtuuri on myös laajemmin sidoksissa
yhteiskunnan perusarvoihin ja sen kehityssuuntaan. Ympäristötaiteen ja arkkitehtuurin
vuoropuhelu on äärimmäisen tärkeää. Ympäristötaiteen opetuksen kannalta yhteistyö
arkkitehtikoulutuksen kanssa on välttämätöntä. Ei ole sattuma, että monilla
ympäristötaiteen tekijöillä on myös arkkitehtikoulutus takanaan.
Toinen tulevaisuuden ympäristökuvaan vaikuttava tekijä on ihmisten liikkuminen.
Kasvava liikenne, erityisesti yksityisautoilu, luo lisääntyvää tieverkostoa, joka pilkkoo
ympäristön yhä tiheämmäksi labyrintiksi. Maiseman esteettinen kokeminen
muodostuu teiden varsista ja suunnistusmerkeistä. Liikkumisesta tulee kahden paikan
välinen suunnistusselviytyminen mahdollisimman lyhyessä ajassa. Insinööritaito
ratkoo liikkumista ja sen estetiikkaa enemmänkin auton kuin ihmisen kannalta.
Tässä yhteydessä tulee korostetusti esille ympäristötaiteen ja tutkimuksen yhteistyö.
Tarvitsemme tietoa liikenteen ja liikkumisen eri muotoihin liittyvistä muutospaineista,
mahdollisuuksista ja käyttötavoista. Tällä tavoin pystymme laajentamaan
ympäristötaiteen perusnäkemystä. Samassa yhteydessä huomautan edellä mainitusta
toisesta suuresta yhteiskunnallisesta liikkumisen muodosta, muuttoliikkeestä. Myös
tämä on alue, jossa tutkimuksen ja ympäristötaiteen herättämät kysymykset
hyödyntävät toisiaan. Esimerkiksi yhteistyö yhteiskuntatutkijoiden kanssa antaa
tarvittavaa laaja-alaisuutta ympäristötaiteen opiskeluun, sekä vahvistaa opiskelijoiden
mahdollisuuksia tutkia taiteen keinoin ympäristömme erilaisia kysymyksiä.
Suurissa mittasuhteissa tapahtuva ympäristön muutos näkyy myös metsäteollisuuden
jäljiltä sekä maailmanlaajuisesti että paikallisesti. Alussa esitetyillä menneisyyden
kokemuksilla ei ole tekemistä tämän päivän metsäkäsityksen kanssa. Rannattomat
korvet ja metsän pyhyys ovat myyttejä. Metsänhoito pirstoo perinteemme
avohakkuualueisiin, pehmeän käsittelyn risukkoihin ja joihinkin jäljellejääviin
suojeluläntteihin. Kuitenkin metsässä menneisyys ja tulevaisuus kohtaavat. Myytit ja
tarinat vaihtuvat kysymyksiksi luonnon monimuotoisuudesta ja sen säilyttämisen
välttämättömyydestä. Edellä esitettyyn viitaten totean, että rakennuskulttuuri, liikenne
ja metsien käsittely ovat eräitä tulevaisuutemme vaikuttavimpia ympäristötekijöitä.
Valitettavasti siinä arvomaailmassa luonnonsuojelullisella ja esteettisellä
näkökulmalla on hyvin vähän sijaa. Emme kuitenkaan tule toimeen ilman
arkkitehtuuria, insinööritaitoa ja metsäteollisuutta. Kysymys kuuluukin: Tulemmeko
toimeen ilman ympäristötaidetta?
Kasvavan kulutuksen tai yleisemmin ilmaistuna jatkuvan kasvun maailmassa
korostuvat ihmisten moraaliset ja eettiset arvovalinnat. Yhä enemmän vaaditaan
voimaa olla eri mieltä yleisesti hyväksytyistä arvoista ja rohkeutta poiketa yhteisesti
päätetyistä päämääristä. Kysymykset Mistä ja Minne ovat muuttuneet kysymyksiksi
oikeutuksista erilaisiin arvo- ja ympäristövalintoihin. Ympäristötaide haastaa
ajattelemaan elämää monisyisenä rakennelmana, jossa kaikilla valinnoilla on
esteettinen ja eettinen puolensa. Näihin arvovalintoihin on vaikea löytää
ratkaisumalleja. Kuitenkin meidän tehtävänämme on etsiä vastauksia ja kertomuksia,
jotka osaltaan auttavat maailman hahmottamisessa. Ympäristötaide voi myös olla
julkinen muistutus siitä, että on useita eri tapoja ajatella maailmaa.
Näkökulmat ympäristötaiteeseen voi tietysti valita toisinkin. Mutta aina, kun me
puhumme ympäristötaiteesta, puhumme yhteisöllisyydestä.
11.1.2004 Markku Hakuri
kuvataiteilija
ympäristötaiteen professori, Taideteollinen korkeakoulu